8.11.2018

KymiRingin GP-rata valmistuu aikataulussa

Rakentamisessa käytettävä Allianssimalli sallii työnaikaiset muutokset ja takaa parhaan lopputuloksen.

Iittiin rakenteilla oleva Pohjoismaiden ainoa moottoriurheilun Grand Prix-rata on edennyt aikataulun mukaisesti. Radan läpiajettavuus saatiin käyttöön juhannuksen aikoihin ja massiiviset turva-aluetyöt käynnistyivät heinäkuun alussa. Tämän vuoden työohjelmaan kuuluvia töitä viimeistellään parhaillaan. Poikkeuksellisen lämmin ja kuiva kesä sekä tehdyt muutokset työohjelmassa mahdollistivat rakentamisen joutuisan etenemisen. Ensimmäistä asfalttikerrosta ei päällystetty syksyn alkaessa vaan urakoitsijan pyynnöstä työ suoritetaan ensi keväänä.

 IMG 20181108 125316

”Pyysimme tilaajaa siirtämään asfaltoinnin aloittamisen ensi vuodelle, koska näin toimien mahdollistettiin runkovalmiin ratapohjan käyttäminen dumpperien ajoväylänä turva-alueiden maansiirrossa. Lisäksi massanvaihdon kriittinen rataosuus saa enemmän painumisaikaa” toteaa hankkeen projektipäällikkö Ilkka Kaarakainen Destiasta.

Tilaajan edustaja hankejohtaja Timo Pohjola on tyytyväinen tehtyihin ratkaisuihin: ”Destian pitkä kokemus väylärakentamisessa on mahdollistanut parhaiden menetelmien käytön” ja jatkaa; ”Kansainvälisen Grand Prix radan rakentaminen on ainutlaatuinen kokemus. Kaikki täytyy tehdä viimeisen päälle, koska työn tuloksen tulee televisioinnin välityksellä näkemään koko maailma.”

 Parhaillaan valmistellaan alueen läpikulkevan KymiRing-kadun rakentamisen aloittamista. Katu liittyy itä- ja länsipäässä valtatie12:lle rakennettaviin liittymiin. Talviaikana ei ole mahdollista tehdä Grand Prix-radan viimeistelytöitä ja siksi työaika käytetään perusinfrastruktuurin rakentamiseen. Talvi edesauttaa rakennettujen turva-alueiden painumista ja mahdollistaa viimeistelyn aloittamisen keväällä pintarakenteiden osalta. Niitä ovat turvasora- ja nurmialueet sekä asfalttiturvakaistat.

IMG 20181108 130438